perjantai 13. huhtikuuta 2012

Tj:n mietteet 3. kierroksesta

Morjensta kaikille lukijoille!

Nyt on 2. talvikausi takana ja tunnelmat vähän haikeat. Tulos ei ollut sitä mitä lähdettiin hakemaan. Mitään paniikkia ei tosin hotellillamme ole, koska tulos oli selvästi plussalla. Henkilökuntamme on tehnyt loistavaa työtä, ja tulee toivottavasti jatkossakin tekemään. Voimme ylpeänä sanoa, että meillä on laadukkain henkilökunta koko Mercuria-hotels ketjussa.

Suurin ongelma on saada tarpeeksi asiakkaita hotelliimme. Hotellimme käyttöaste on ollut koko ajan alle puolessa. Lähdemme hakemaan tähän muutosta ensi kesäksi. Ennakkovarausten perusteella hotellimme on tulossa lähes täyteen. Haasteenamme on taata asiakkaillemme laadukas palvelu, ja siihen olemme panostaneet. Olemme remontoineet tilojamme, jonka ansiosta saunaosastomme ja ravintolamme ovat nyt isompia kuin ennen.

Tavoitteemme kesäkaudella on taata asiakkaillemme taivaalliset yöpymiset ja tietenkin tuloksen parannus.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Tule juhlimaan vappua kanssamme!

Hotelli KultaTaivas palvelee myös suomalaisen työn päivänä ahkeria liikematkustajia. Juhlan kunniaksi tarjoamme kaikille asiakkaillemme vappulounaan, ja tarjolla onkin ihania perinteisiä herkkuja kuten simaa, tippaleipiä sekä nakkeja ja perunasalaattia.

Lounaan jälkeen onkin hyvä suunnata kaupungille seuraamaan vapun viettoa. Hotelliltamme on loistavat kulkuyhteydet niin Kauppatorille, jossa Manta lakitetaan aattona, kuin Ullanlinnanmäellekin, jossa on tapana juhlia vappupäivänä. Jos kaupungin vilinä ei kiinnosta, voi hotellissamme rentoutua esimerkiksi saunaosastolla.